Tosiaan, kekkereitä varten eilen kasasin muutaman lihapullan, äitin avustamana.
Ensiksi operaatio sipulinpilkonta. Kuullostaa helepolta, mutta auta armias mikä soppa syntyi. Lisäksi vihaan sipuleita, taidan olla vähän yliherkkä mutta ne itkettää mua suhteellisen vähäisen kontaktinkin jälkeen..
Syy, miksi sipuleista tuli ongelma: Hajotin meidän sipulinpilkkojan ja siinä rytäkässä siihen jäi kiinni erittäin tiukasti suurinosa ensimäisestä sipulinpuolikkaasta! Seuraavana kuvasarja taistelusta minä vs. sipuli
Mun apuväline oli veitsiParemmalta näyttää jo!
Voitto!!
Seuraava rikkinäisen leikkurin uhriksi joutunut sipuli oli ikävän näköinen. Heh, kovin relevanttia
Äiti sitten lopulta käski mut kauppaan ja pilkkoi tällä välin sipulit (ämpäriin). Tiedä sitten miten nuo on pilkottu, mutta siistiä jälkeä tuli, eikä sen enempiä edes kinosta
Pannu sipuleitten kuullotusta varten lämpiämään, ja öljyä toki
Sipulit pannulle
Entiseen sipuliämpäriin kumosin kolme purkillista kermaviiliä
Neljä kananmunaa kermaviilien sekaan
Lisäksi rouhittua mustapippuria
Sekä ruusu(?) suolaa, oli hämmentävää, tuo oli vaaleanpunaista, koitin saada siitä sopivaa kuvaa mutta eipä se oikein edukseen esiintynyt..
Persiljaa kanssa, suhteellisen monitulkintaisen näkönen pussi
Sekottelin mukavasti kermaviili-muna-mausteet hässäkän smoothiksi
...Sekä lisäsin yllämainittuun kuullottuneet sipulit
Nyt päästiin asian ytimeen eli ämpäriin kaiken muun joukkoon 3-4 kg jauhelihaa (en muista tarkkaan mutta ihan mauttoman paljon sitä oli)
Vaivasin omin pikku kätösin lihan tuonne mausteitten yms joukkoon
Ja taikinasta pyöriteltiin äitin kanssa yhteistyössä 288 lihapullaa
Koska aluksi selitinkin, että pullat oli tulevia valmistujaisjuhlia varten, en saanut kuin yhden maistiaisen. Viritin siitä sitten coctailtikun sisältäen alhaalta ylös, sen lihapullan, Oltermanni -siivun, maustamatonta tuorejuustoa sekä tomaattiviipaleen.
Tulos: Oli muuten hyvä coctailtikku! Tuon jälkeen teki mieli vetää muutama lisäksi, mutta en viihtinyt tosiaan koska noilla pullilla on tarkoitus. Lihapulla nimenomaan oli perushyvä, sopiva suola, pippuri, jne. Oikein herkullista, tervetuloa vaan juhliin ruokittavaksi! Pakko vielä kehaista itseään, kun tosiaan tuohon tikkuun kaivoin viiden sekunnin mielijohteesta jääkaapista, niin osasin kyllä hyvin valita, ihan loistava yhdistelmä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti