Kala kuivalla maalla

Syksyn mittaan tullut muutamaankin otteeseen kahtottua tuota Suomen Junior Master Cheffiä, ja eilisissä tsiigasin viimosen jakson intternetistä. Sillä vaan tuli mieleen, kun siinä tosiaan ollut maailman suloisimpia lapsia, niin nuoria ja silti osaavat laittaa safkaa josta ei me isot ja tylsät olla kuultukaan. Mutta eniten hellyin kun tuossa finaalijaksossakin oli enää kaksi jäljellä, tyttö ja poika, ja siinä missä ne aikuiset omassa vastaavassa formaatissaan heittelevät toisiaan paistinpannuilla ja lautasilla, ne kaksi lapsifinalistia jeesasivat toisiaan ja jakoivat uuninsa! 

Tosiaan, kävin tuossa viikonloppuna viihdyttämässä (hm) tuttuja tuolla Jyväskylässä. Hienointa oli käydä pitkästä aikaa isovanhemmilla, lykkäsivät mulle mukaan tuoretta (lauantaiaamuna isoisä oli kalassa käyny) siikaa, uusia perunoita ja porkkanoita mökiltä, sipulia ja (itsetehtyä) omenahilloakin! Eilen sitten väsäsin oikein kunnon kotiruokaa, ai että

Porkkanoitten kuorintaa. En oikeastaan edes tiennyt omistavani kuorimaveistä

Perunoitten pesua, hinkkasin suurimmat mudat käsin

Porkkanat ja perunat kattilaan kiehumaan veden kera

Sipuli silpuksi. Äitillä on semmonen ihan mielettömän käytännöllinen sipulinpilkkoja niin ei kirvelly silimää, nytkin teki tosi tiukkaa pilkkoa ja samaan aikaan pitää silmiä auki ja kahtoa ettei leikkaa sormea samalla

Minimanin halvinta (0,99€!!!) margariinia pannulle tiristämään

Sipulit sulaneeseen voihin

Ja se kala! Ai että, vei kielen jo tässä vaiheessa

Valtavin uhrauksin pilkotut sipulit reunoille ja kalat keskelle tirisemään. Lisäilin myös vähän tuota voita kalan reunoille sen paistuessa

Suolaa...

...pippuria..

...Ja pari käännöstä ja voinokaretta!

Peruna-porkkana-kattila ei yhtä hyvältä näyttänyt. Tässä kävi joku mielenkiintoinen kemiallinen reaktio, ja perunat paloi osittain vähän pohjaan. Kuva ei ihan tällä kertaa kerro tuhatta sanaa, sillä tuolla pohjalla oli vielä palaneita yllätyksiä

Kaavein parhaat perunat päältä ja iskin sekaan vielä vähän tuota huikeen edullista voita. Mutta ai mikä nautinto!

Tulos: Nannaa, nannaa, niinkuin jo sanottu. Pari miinusta kuitenkin, esimerkiksi perunoitten multa (rahisi hampaissa jonnin verran kun rupesin nälkääni parantamaan) sekä pari hassua ruotoa kalassa (olin unohtanut kahtoa etukäteen josko niitä olisi nypittäväksi, joten nypein ne sitten suustani). Muuten ihan taivaallista. Ja mikä parasta, toinen file jäi syömättä, eli en näe nälkää tänäänkään!

Herkkuja

Voi kamala, kuinka oon näyttänyt todellisen, saamattoman luonteeni. Long time, no see, ja niin edelleen. Liian huikeeta ollut rakentaa omaa kotia ja rillutella kuin opiskelija. Luin muuten loistavan mietelauseen tuossa viikonloppuna (tuli selattua ystävän läksijäiskorttia varten): "Tullaksesi vanhaksi ja viisaaksi sinun on ensin oltava nuori ja huoleton". Mitäpä tuohon sitten lisäämään.

Loistava alkuspiikki (done), asiaan. Tein tuossa elokuussa, vai olikohan jo syyskuun alkua, mudcakea ja yllytin luokkalaisen mun apuriksi. Teki mieli jotain hyvää joten etein intternetistä jonkun suht iisin (ja vähä ainesosaisen) tortun ohjeen.

 Ensteksi sokerin ja muutaman kananmunan vatkaus. Nimimerkillä en omista sähkövatkainta, mutta taivuteltavissa olevan luokkakaverin. Itseasiassa tuossa torstai-iltana kun tein sadepäivän kunniaksi uuden satsin (pienin parannuksin, niistä lisää), hoidin vatkaamisen ihan ihte ja kyllä, se on mahdollista! Eipähän tullut hotkittua valmista kalorisotkua, kun käsi kramppasi

Nästa sen, margariinia kattilaan sulamaan

Suklaata sulamaan margariinin sekaan. Rasvaa, sokeria ja lisää rasvaa! Tää ei voi epäonnistua. Ihmetelläänhän sitä

Jauho-leivinjauheseos. Kamalan ammattimaisesti kuivat aineet eroteltuna kippaan! Torstaina en jaksanut sotkea enempiä

Suklaa-rasva-sotku vatkattujen sokereitten ja munien joukkoon. Kyllä, käsivoimin vatkattu! Huikeeta mihin kaikkeen ihminen pystyy kun oikein yrittää

Jauhot samaan soppaan sekaan

Pientä hämmennystä vielä ja koko taikina irtopohjavuokaan, jossa leivinpaperi tuolla lailla pohjan päällä ettei juurru kiinni. Koko setti uuniin!

Ja voi sun! Nannaa. Tommosta pursotin kermistä ostettiin kanssa, kruunaa kyllä kokonaisuuden!

Pakko oli vielä tuosta sisuksista ottaa kuva, en meinaan aidosti muista kertaa, jollon olisin onnistunut näin täydellisesti jossain kaakussa. Yleensä jää sulaksi sisältä/paahtuu liikaa/jotain muuta traagista tapahtuu.

Tulos: Tosiaan, mieletön onnistuminen, jee. Varsinkin just uunista tulleena, lämpösenä ja sen kermiksen kanssa oli aikamoinen makunautinto! Ainoa mikä jäi harmittaa, oli kun laitoin maitosuklaata semmosen ns. aidon/tumman suklaan sijasta, joten ei ollut niin syvä suklaan maku tuossa. Torstaina sitten tein ihan 60 % suklaasta, ja tuli kyllä täyteläisempää!

Ihan kevennyksenä kerron vielä maailman kamalimmasta omenapiirakasta jonka keksein väsätä koulun alussa kun huomasin että äitin jättämät omenat oli vanhaks menossa. Kauppaan en jaksanut vaivautua (ohan tuohon Minimaniin varmaan ainakin kaksisataa metriä matkaa), joten pohja koostui jauhoista, maidosta, vedestä, kaurahiutaleista ja sokerista. Eli mitä nyt kaapista löytyi

Kuvahan kertoo vielä enemmän kuin muutama kuvaava adjektiivi. Pahvinmakuista torttua ja aseella piti uhata tuo pohja irti vuoasta. Huh!

Ps, kuvien laadusta vielä, tiedän että ovat vähän valotukselta niin sanotusti heikkoa esitystä, mulla kun ei tuu luonnonvaloa keittiöön ollenkaan niin on vähän keinottelua.