Loistava alkuspiikki (done), asiaan. Tein tuossa elokuussa, vai olikohan jo syyskuun alkua, mudcakea ja yllytin luokkalaisen mun apuriksi. Teki mieli jotain hyvää joten etein intternetistä jonkun suht iisin (ja vähä ainesosaisen) tortun ohjeen.
Ensteksi sokerin ja muutaman kananmunan vatkaus. Nimimerkillä en omista sähkövatkainta, mutta taivuteltavissa olevan luokkakaverin. Itseasiassa tuossa torstai-iltana kun tein sadepäivän kunniaksi uuden satsin (pienin parannuksin, niistä lisää), hoidin vatkaamisen ihan ihte ja kyllä, se on mahdollista! Eipähän tullut hotkittua valmista kalorisotkua, kun käsi kramppasi
Nästa sen, margariinia kattilaan sulamaan
Suklaata sulamaan margariinin sekaan. Rasvaa, sokeria ja lisää rasvaa! Tää ei voi epäonnistua. Ihmetelläänhän sitä
Jauho-leivinjauheseos. Kamalan ammattimaisesti kuivat aineet eroteltuna kippaan! Torstaina en jaksanut sotkea enempiä
Suklaa-rasva-sotku vatkattujen sokereitten ja munien joukkoon. Kyllä, käsivoimin vatkattu! Huikeeta mihin kaikkeen ihminen pystyy kun oikein yrittää
Jauhot samaan soppaan sekaan
Ja voi sun! Nannaa. Tommosta pursotin kermistä ostettiin kanssa, kruunaa kyllä kokonaisuuden!
Pakko oli vielä tuosta sisuksista ottaa kuva, en meinaan aidosti muista kertaa, jollon olisin onnistunut näin täydellisesti jossain kaakussa. Yleensä jää sulaksi sisältä/paahtuu liikaa/jotain muuta traagista tapahtuu.
Tulos: Tosiaan, mieletön onnistuminen, jee. Varsinkin just uunista tulleena, lämpösenä ja sen kermiksen kanssa oli aikamoinen makunautinto! Ainoa mikä jäi harmittaa, oli kun laitoin maitosuklaata semmosen ns. aidon/tumman suklaan sijasta, joten ei ollut niin syvä suklaan maku tuossa. Torstaina sitten tein ihan 60 % suklaasta, ja tuli kyllä täyteläisempää!
Ihan kevennyksenä kerron vielä maailman kamalimmasta omenapiirakasta jonka keksein väsätä koulun alussa kun huomasin että äitin jättämät omenat oli vanhaks menossa. Kauppaan en jaksanut vaivautua (ohan tuohon Minimaniin varmaan ainakin kaksisataa metriä matkaa), joten pohja koostui jauhoista, maidosta, vedestä, kaurahiutaleista ja sokerista. Eli mitä nyt kaapista löytyi
Kuvahan kertoo vielä enemmän kuin muutama kuvaava adjektiivi. Pahvinmakuista torttua ja aseella piti uhata tuo pohja irti vuoasta. Huh!
Ps, kuvien laadusta vielä, tiedän että ovat vähän valotukselta niin sanotusti heikkoa esitystä, mulla kun ei tuu luonnonvaloa keittiöön ollenkaan niin on vähän keinottelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti