Tossa eilen olin ystävällä kylässä ja siinä nälkäisenä (minä) päätettiin kokata, kinkkukiusausta, kun oli aineksia!
Ensin vuoka ja vähän voita, voi hinkataan vuoan reunoille
Vuokaan pussillinen Oolannin suikulaperunoita
Sitten perunoille kaveriksi Poutun pizzasuikaileita (kinkkua, tjms)
Asiat sekaisin, sekoitus on tärkeää
Viimeistelynä jollain juustolla maustettua ruokakermaa!
Ja jälleen sekoitus! Sehän meiltä käy. Setti uuniin ->
Kinkkukiusausta odotellessa väänsin suurimpaan nälkääni toastit, eli aluksi otin pari paahtoleipää
Leiville Lättä levitettä. Kuullostaa ainakin terveelliseltä ja extrakevyeltä! (en lihonut, jee)
Tomaattipyrettä leiville
Tomaattipyre leviäksi sekä pari kinkkusiivua toiselle leivälle. Nyt ollaan aika kinkkupainotteisella linjalla
Muutama siivu juustoa kinkun päälle
Leivät päällekkäin, näin ikään!
Kerrosleipä pöytägrilliin
Ja pöytägrilli kiinni. Tää on tärkeä vaihe
Näin ikään! Leipä ulos kolmen viiva neljän minuutin jälkeen
Siinä samassa valmistui kinkkukiusaus! Se oli 40 minuuttia uunissa, kuullosti kamalan pitkältä ajalta mutta ei edes kärähtänyt!
Ja lautaselle, mm!
Tulos: Toastikolmiot olivat loistavia, se oli kyllä varma siirto sillä kesällä tehtiin noita samanmoisia leipiä aivan järkyttävästi ja ne oli aina yhtä hyviä. Ja ovat edelleen! Kesällä kyllä laitettiin aina aitoa tomaattia väliin, mutta nyt ei löytynyt valikoimasta niin iskin tuota pyrettä mikä oli ihan hyvä vaihtoehto, koska tomaatit kuitenkin polttelee suussa kamalasti ellei anna jäähtyä kunnolla. Nyt nälkäisenä iskin vain leipään kiinni raa'asti heti kun sain sen eteeni paistuneena.
Kiusaus oli hyvää! Ehkä vähän suolaista, mutta hyvää. Tuo juustoruokakerma kruunasi kokonaisuuden, en muista mitä juustoa se oli, mutta jotain savujoku juustoa. Yksinkertaista mutta hyvää, ja etenkin halpaa, eli todellista köyhän opiskelijan budjettiin/suuhun sopivaa! Vink vink kaikki tuilla elävät
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti